PARTIOLIPPUKUNTA LIPERIN KOKKOVEIKOT RY:N SÄÄNNÖT
Liperin Kokkoveikot ry:n säännöt, hyväksytty 30.12.2025
1 § Nimi, kotipaikka ja kieli
Yhdistyksen nimi on Liperin Kokkoveikot ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä
lippukunnaksi. Lippukunnan kotipaikka on Liperin kunta ja sen kielenä on suomi.
Lippukunta on Järvi-Suomen Partiolaiset ry partiopiirin jäsen.
Lippukunnan taustayhteisö on Liperin seurakunta. Taustayhteisö ei ole lippukunnan toimielin, vaan se tukee lippukunnan toimintaa. Lippukunta noudattaa toiminnassaan taustayhteisönsä kanssa tekemäänsä taustayhteisösopimusta.
2 § Tarkoitus ja toiminta
Lippukunnan toiminta perustuu Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n periaatteisiin ja peruskirjaan, jossa määritellään partion kasvatustavoitteet, partiomenetelmä ja ikäkausittain toteutettava partio-ohjelma.
Lippukunnan toiminnan tarkoitus on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset
ominaispiirteensä huomioon ottaen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi lippukunta järjestää partion kasvatustavoitteiden mukaista
partiotoimintaa ja vahvistaa partion asemaa sekä toimintaedellytyksiä toiminta-alueellaan.
Lippukunta voi järjestää toimintaa myös kohderyhmään kuulumattomille.
Toimintansa tukemiseksi lippukunta voi toimeenpanna rahankeräyksiä ja arpajaisia,
harjoittaa toiminnan tarkoitusta varten julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja
testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
Lippukunta on kaikille avoin, puoluepoliittisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon.
3 § Jäsenet
Lippukunnan varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen, joka hyväksyy sen säännöt
ja tarkoituksen. Alle 15-vuotias hyväksytään jäseneksi vain huoltajan suostumuksella.
Jäsenet hyväksyy hakemuksesta hallitus. Lippukunnan kannatusjäseniksi voivat liittyä kaikki yksityiset henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka haluavat tukea lippukunnan toimintaa. Kannatusjäsenet hyväksyy lippukunnan hallitus. Kannatusjäsenet eivät ole lippukunnan varsinaisia jäseniä.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. Aiemmin jäseninä olleet säilyttävät jäsenoikeutensa
jäsenedellytysten muuttumisesta huolimatta.
4 § Jäsenmaksu
Lippukunnan jäsen on velvollinen suorittamaan sekä vuotuisen jäsenmaksun että
mahdollisen liittymismaksun. Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu koostuu lippukunnan omasta jäsenmaksuosuudesta sekä sen piirin, jonka jäsen lippukunta on, ja Suomen Partiolaiset -Finlands Scouter ry:n jäsenmaksuosuudesta. Yhdistys voi valtuuttaa Suomen Partiolaiset -Finlands Scouter ry:n perimään jäsenmaksun yhdistyksen puolesta.
Kannatusjäsenet maksavat ainoastaan lippukunnan kokouksen määräämän vuotuisen
kannatusjäsenmaksun.
Lippukunnan hallitus voi vapauttaa varsinaisen jäsenen lippukunnan jäsenmaksuosuudesta
kokonaan tai osittain. Jäsenmaksuvapautus voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin tai sosiaalisin perustein kalenterivuodeksi kerrallaan.
5 § Jäsenyydestä eroaminen ja erottaminen
Varsinaisella jäsenellä ja kannatusjäsenellä on oikeus erota lippukunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti joko lippukunnan hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Eroamisen voi ilmoittaa myös lippukunnan kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Hallitus voi erottaa varsinaisen jäsenen ja kannatusjäsenen lippukunnasta yhdistyslain
erottamisperustein. Jäsen voidaan erottaa myös, mikäli hän toistuvasti aiheuttaa
toiminnallaan, esimerkiksi väkivaltaisella käytöksellä, olennaisen uhan lippukunnan
toiminnassa jäsenten turvallisuudelle.
6 § Yhdistyksen kokous
Varsinainen yhdistyksen kokous pidetään kaksi kertaa vuodessa. Yhdistyksen kevätkokous
järjestetään tammi-huhtikuussa ja yhdistyksen syyskokous elo-marraskuussa. Hallitus
määrää yhdistyksen kokouksen ajankohdan ja paikan.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin
päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Ylimääräinen yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle, kun hallitus tai yhdistyksen kokous
katsoo sen aiheelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä
vaatii sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa siitä, kun vaatimus sen järjestämisestä on esitetty hallitukselle.
Kaikilla lippukunnan jäsenillä ja kannatusjäsenillä on lippukunnan kokouksissa läsnäolo- ja
puheoikeus.
Jokaisella yli 15-vuotiaalla lippukunnan varsinaisella jäsenellä on yksi ääni yhdistyksen
kokouksessa.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7 § Yhdistyksen kokouksen koolle kutsuminen
Yhdistyksen kokouksen kutsu on lähetettävä lippukunnan jäsenille kirjallisesti tai
sähköpostitse tai lippukunnan verkkosivustolla viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta.
Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat sekä
etäosallistumisen mahdollisuus ohjeineen.
Mikäli lippukunnan jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen
käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle kolmekymmentä (30)
vuorokautta ennen kokouksen ensimmäistä mahdollista ajankohtaa.
8 § Yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltävät asiat:
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.
- Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
- Vahvistetaan edellisen vuoden vuosikertomus.
- Vahvistetaan edellisen tilikauden tilinpäätös.
- Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
- Vahvistetaan yhdistyksen liittymis- ja jäsenmaksun sekä kannatusjäsenmaksun suuruus
seuraavalle kalenterivuodelle. - Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsiteltävät asiat:
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.
- Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
- Vahvistetaan toimintasuunnitelma.
- Vahvistetaan talousarvio.
- Valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.
- Valitaan yhdistyksen hallituksen jäsenet.
- Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tai tilintarkastaja ja
varatilintarkastaja. - Valitaan kokousedustajat piirin kokouksiin.
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
9 § Hallitus ja sen tehtävät
Lippukunnan toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu yhdistyksen syyskokouksessa valitut
puheenjohtaja, jota kutsutaan lippukunnanjohtajaksi, ja 2-7 muuta varsinaista jäsentä ja 0-7 varajäsentä.
Lippukunnanjohtaja ja hallituksen varsinaiset jäsenet valitaan kahdeksi (2) kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että vuosittain erovuorossa on osa hallituksen jäsenistä.
Hallituksen varajäsenten toimikausi on yksi (1) kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus ottaa keskuudestaan tai sen
ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan
kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen tehtävänä on
- johtaa, kehittää ja valvoo yhdistyksen toimintaa,
- edustaa yhdistystä,
- vastata yhdistyksen taloudesta ja omaisuuden huolellisesta hoidosta,
- valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat, kutsua kokoukset koolle ja huolehtia
tehtyjen päätösten toimeenpanosta, - hyväksyä yhdistyksen jäsenet hakemuksesta ja päättää jäsenten erottamisesta,
- pitää jäsenluetteloa, ja
- määrätä nimenkirjoittajat sääntöjen 11 §:n mukaisesti.
10 § Taloudellinen toiminta
Lippukunnan tili- ja toimintakausi on kalenterivuosi.
Vuosikertomus ja tilinpäätös on annettava tarvittavine asiakirjoineen tilin- tai
toiminnantarkastajalle viimeistään kuukautta ennen yhdistyksen kevätkokousta. Tilin- tai
toiminnantarkastajan on annettava hallitukselle kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta.
11 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Lippukunnan nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen
määräämät henkilöt, kaksi yhdessä. Hallitus voi erikseen määrätä nimenkirjoitusoikeuden
myös henkilölle, joka kirjoittaa lippukunnan nimen yksin.
12 § Sääntöjen muuttaminen
Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia yhdistyksen kokouksessa, jos sääntömuutoksen käsitteleminen mainitaan kokouskutsussa ja jos sääntöjen muuttamista kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä.
13 § Yhdistyksen purkaminen
Lippukunta purkautuu, jos sitä koskeva päätös on tehty kahdessa perättäisessä vähintään
kolmenkymmenen (30) vuorokauden väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa ja
vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä on kannattanut
yhdistyksen purkamista. Kokouskutsuissa on mainittava, että kokouksessa käsitellään
yhdistyksen purkamista.
Jos lippukunta purkautuu tai se lakkautetaan, lippukunnan varat käytetään partiotoiminnan edistämiseen lippukunnan purkamisesta päättäneen kokouksen määräämällä tavalla.